NÄYTTELYN TARJONTA MONIPUOLISTA JA VIIHDYTTÄVÄÄ OHJELMAA KOKO PERHEELLE!

Tiedote 21.4.2019 JULKAISUVAPAA

American Car Show, Tuning Car Show, Classic Car Show, Custom Truck Show, MC Heaven & Motorsport 2019!

19.-21.4.2019 Helsingin Messukeskuksessa!

Suomen suurin harraste- ja erikoisajoneuvotapahtuma pääsiäisen pyhinä.

www.fhra.fi/americancarshow

NÄYTTELYN TARJONTA MONIPUOLISTA JA VIIHDYTTÄVÄÄ OHJELMAA KOKO PERHEELLE!

Suomen suurin harraste- ja erikoisajoneuvonäyttely American Car Show järjestettiin jo vuosia jatkuneen perinteen mukaan jälleen Pääsiäispyhinä peräti 42. kerran peräkkäin. Ensimmäinen näyttely oli Tikkurilan Jäähallissa toukokuussa 1978.

Uusi näyttelyosio Classic Car Show hallissa yksi sai kiitoksia ja uusi sisältö toi näyttelykokonaisuuteen uutta nähtävää hieman uudelle kohderyhmälle.

”Olen väsynyt, mutta onnellinen. Paikan päällä näyttelyssä saatu palaute on ollut hyvää. Minulle on kerrottu, että näyttely on parantunut huomattavasti ja on paras koskaan järjestetyistä. ” kertoo näyttelyn järjestävän FHRA ry:n (Finnish Hot Rod Association) toiminnanjohtaja Leo Laurell.

”Neljässä vuosikymmenessä muutaman jenkkiautoharrastajan Tikkurilan jäähallissa vuonna 1978 järjestämä American Car Show on kasvanut Suomen suurimmaksi koko perheen harraste- ja erikoisajoneuvotapahtumaksi,” toteaa FHRA ry:n hallituksen puheenjohtaja Lasse Koskinen.

Yhteistyötä Lastenklinikoiden kummien kanssa syvennetään tänä vuonna. FHRA Auction harrasteajoneuvohuutokaupassa oli hyväntekeväisyyskohde, joka huudettiin 400 € hintaan. Huudon teki KumRok Oy. Summa toimitetaan lyhentämättömänä Kummit ry:lle.

FHRA aloittaa myös digilipas keräyksen ja haastaa kaikki jäsenensä, jäsenkerhonsa, tiimit ja muut yhteisöt mukaan tekemään hyvää yhdessä. Huutokaupatun Teemu-taulun tuotto toimii hyvänä alkupottina.

Kummien pienet lapsipotilaat perheineen vierailivat näyttelyssämme jo perjantain yksityistilaisuudessa. Tätä perinnettä tulemme jatkamaan tulevaisuudessakin.

American Car Show, Tuning Car Show, Classic Car Show, Custom Truck Show, MC Heaven & Motorsport –näyttely järjestetään jälleen vuoden kuluttua Pääsiäisenä Helsingin Messukeskuksessa.

 

MISS HOT ROD 2019

Miss Hot Rod 2019 –kilpailun voittaja oli valloittava, 24-vuotias Emilia Kuisma Turusta. Emilia valittiin myös finalistien keskuudesta suosikkitytöksi.

Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi sijoittui 23-vuotias imatralainen Janina Vänttinen ja toiseksi perintöprinsessaksi 20-vuotias nokialainen Suvi Syrjänen

Ilta-Sanomien verkossa äänestyksessä yleisön suosikiksi valikoitui 24-vuotias raisiolainen Roosa Ervasti.

Crazy Miken stunt car-haasteen voitti Nelli Makkonen.

Uudistettu kilpailu oli todella tasokas ja finalistit toimivat näyttelyssä livestriimin juontajina, malleina sekä edustustöissä eri osastoilla. Kilpailun tuotti tänä vuonna MadPro Promotion Oy.

Miss Hot Rod finalistit tullaan näkemään erilaisissa PR- ja juontotehtävissä tulevaisuudessa. Miss Hot Rod Emilia Kuisma lähtee mukaan Madcroc Rallyyn. yhdeksän päivän roadtripille superautoilla ympäri Eurooppaa.

NÄYTTELYSSÄ PALKITUT:

https://www.fhra.fi/american-car-show-tapahtuman-palkitut-2019/

People’s Choice äänestyksessä tuhansia ääniä annettiin Radio Cityn sivuilla ja American Car Show -mobiilisovelluksella.

Moottoripyörien People’s Choice 2019: Rauno Kindma Suzuki Gsx 1100, vm. 1980

Autojen People’s Choice 2019: Petri Laine, Chevrolet Chevelle, 1966

Best in the Show –palkinnon sai Veltto Kannosto HD Panhead Vintage Drag bike, 1948-1965

Media

https://www.fhra.fi/americancarshow/media/

Lehdistötiedotteet

https://www.fhra.fi/americancarshow/media/lehdistotiedotteet-2/

Promokuvat suuremmassa koossa vapaaseen käyttöön

https://www.fhra.fi/americancarshow/media/promokuvat-2/

Lisätiedot:

Finnish Hot Rod Association FHRA ry
Helsinki-Malmin lentoasema
00700 Helsinki

Puhelin: 0207 430 750
sähköposti: info@fhra.fi

American Car Show verkossa:

www.fhra.fi

https://www.facebook.com/fhrary

https://www.facebook.com/americancarshow

https://twitter.com/FHRAry

http://instagram.com/fhrary/

https://www.instagram.com/americancarshow_official/

Yhteystiedot:

Leo Laurell (toiminnanjohtaja) leo.laurell@fhra.fi p. 0207 430 751

Kaisa Lökfors (tiedotus, media ja markkinointi) kaisa.lokfors@fhra.fi p. 0207 430 752

Tea Westerlund (talous, laskutus ja muut hallinnolliset asiat) tea.westerlund@fhrafi  p. 0207 430 754

Martti Luoso (näyttelypäällikkö) martti.luoso@fhra.fi p. 0207 430 753