American Car Show 2019 ulkomaan ihmeitä!

Tiedote 12.4.2019 JULKAISUVAPAA

American Car Show, Tuning Car Show, Classic Car Show, Custom Truck Show, MC Heaven & Motorsport 2019!

19.-21.4.2019 Helsingin Messukeskuksessa!

Suomen suurin harraste- ja erikoisajoneuvotapahtuma pääsiäisen pyhinä.

www.fhra.fi/americancarshow

American Car Show 2019 ulkomaan ihmeitä!

1978 Pontiac Trans-Am

Omistaja: Mikael Andersson, Töcksfors, Ruotsi

Auto on rakennettu vuosina 1981 – 1985 ja alunperin useiden erilaisten verhoilujen ja sisustaratkaisujen kera, mutta valmistui nykykuosiinsa vuonna 1985. Auton alkuperäinen rakentaja oli Kenneth Frisk ja auton ulkokuoren maalauksesta vastasi norjalainen Terje Aspmo. Kyseinen Pontiac oli mukana jo 80-luvun puolivälissä vielä siihen aikaan Helsingin Vanhassa Jäähallissa järjestetyssä FHRA:n American Car Show:ssa. Silloin autolla voitettiin muun muassa Parhaan Maalauksen ykköspalkinto.

Nykyinen omistaja Mikael Andersson hankki edeltäneet 30 vuotta autotallissa piilotetun Pontiacin itselleen kolme vuotta sitten. Mikael on tehnyt kovasti töitä palauttaakseen Pontiacin takaisin 80-luvun puolelta tuttuun loistoonsa. Auton maalauksen korjausta varten Mikael etsi käsiinsä Terje Aspmon, joka tuli ilomielin korjaamaan hänen itsensä 36 vuotta takaperin maalaaman pinnan prikuulleen alkuperäiseen kuosiinsa.

Pontiac oli edellisen kerran katsastettu niinkin kauan sitten kuin vuonna 1982, mutta nyt Pontiac on taas leimattu ja kilvin varustettu ajokelpoinen laitos. Kyseessä on todennäköisesti vieläpä koko maailman ainoa Pontiac Trans-Am Lowrider.

Kuvateksti: Tämä Pontiac pysäyttää katseen kuin katseen! 80-lukua parhaimmillaan! Kuva: Heikki Malinen

LINKKI SUUREMPAAN KUVAAN

Autokaupan mukana Mikael sai itselleen kaikki autolla aikaisemmin haalitut palkintopokaalit ja näitä oli 80-luvun koko Euroopan kattaneilta näyttelykiertueilta kertynyt peräti 160 kappaletta. Kiertueet ovat käsittäneet Ruotsin lukuisten näyttelyiden ohella muun muassa Norjan, Ranskan, Saksan ja Suomen. Palkintorahoja autolla on niin ikään ansaittu enemmän kuin koko auton rakentelu on tullut maksamaan.

Yksi auton ainutlaatuisista saavutuksista on se, että se ollut mukana voittamassa ykköspokaalin kahtena eri vuonna Ruotsin ja koko Euroopan suurimmasta jenkkiautotapahtumasta Västeråsin Power Big Meet:istä. Tätä temppua ei ole yhdelläkään toisella autolla tähän päivään mennessä onnistuttu tekemään.

Vuosimallia 1978 edustavan auton mittariin on kertynyt vain 26 000 kilometriä.

Kuvateksti: Vuden 1978 Pontiac Trans-Am villi sisusta! Kuva: Heikki Malinen

 LINKKI SUUREMPAAN KUVAAN

1952 Chevrolet 3100 1/2 Pick-Up

Omistaja: Ruud de Jager, Zwijindrecht, Hollanti

Tekniikka: Chevroletin 383 kuutiotuumainen V8-pikkulohko teholtaan yli 400 hv, halkaisijaltaan 3-tuumainen rosterista valmistettu pakoputkisto, vaihteistona TH700R4 nelivaihteinen automaatti. Alustasta löytyy ilmajousituksella varustettu Mustang II-tyyppinen etukelkka ja tukivarret, takapäästä puolestaan Ridetech:in valmistama nelilinkkituenta ja ilmajouset, levyjarrut edessä ja takana.

Näyttävä maalipinta on toteutettu itsesekoitetulla House of Kolor tummalla helmiäisruskealla candysävyllä, Watson-tyylisin kuvioin ja käytetty runsaasti Tropical Glitz -fleikkiä tuomaan pintaan lisää kimalletta ja tähän päälle tuhdisti kiillotusta ja lakkaa.

Tyylikkäästi toteutettu ohjaamon nahkaverhoilu ja Vintage Air -ilmastointi. Korista poistettu pisaraurat, tuulilasin päälle lisätty Gangsterilippa, Rollpan-takahelma kustomhenkisin takavaloin, takalokasuojissa itsetehdyt Fenderskirtsit. Vanteina edessä ja takana 15-tuumaiset American Racing vanteet 235/75-15 valkosivurenkain.

Auton runko- ja korimuutoksiin liittyvät työt ja maalaukset toteutettu Henk’s Customs & Restoration -pajalla Hollannin Asperenissa. Rakennusaika yhteensä 14 kuukautta.

 LINKKI SUUREMPAAN KUVAAN

Teksti ja kuvat: Heikki Malinen

Amerikkalaisia autokaunottaria esittelevä American Car Show näyttely on vuosien saatossa laajentunut pienen piirin harrastetapahtumasta Suomen suurimmaksi alan harrastajien ja koko perheen Pääsiäistapahtumaksi. Ensimmäinen American Car Show autonäyttely järjestettiin Tikkurilan Jäähallissa v. 1978, joten vuoden 2019 näyttely on 42. näyttely. Tänä vuonna enemmän on taas vähän enemmän. Yhteensä yli 45 000 neliömetriä näyttelytilaa, joka vastaa noin 7 jalkapallokentällistä nähtävää ja koettavaa hyvien liikenneyhteyksien päässä. Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi ulkona 10.000 m2 harrasteajoneuvoparkki!

American Car Show täyttää pääsiäisenä Suomen suurimman näyttelytilan Helsingin Messukeskuksessa. Useamman näyttelyn kokonaisuus kattaa hienosti koko harrasteajoneuvokentän. Suurimpana ja kauneimpana American Car Show on löytänyt paikkansa ajoneuvoharrastajien pääsiäisviikonlopun suurtapahtumana.

American Car Show, Tuning Car Show, Classic Car Show, Custom Truck Show, MC Heaven & Motorsport 2019 – luvassa hienoimmat prätkät, tuunatuimmat kiesit, upeimmat rodit ja näyttävimmät Amerikan autot, kaikki samalla kertaa! Näyttelykokonaisuus kerää kokoon kymmenet tuhannet kävijät kolmena vilkkaana näyttelypäivänä. Kyseessä ei ole vain autonäyttely, vaan täydellinen elämys kaiken ikäisille. Lapsille ja lapsenmielisille löytyy huvipuistoa ja muuta hauskaa tekemistä.

Näyttelykokonaisuus kasvaa tänä vuonna kahdelle lisähallilla. Uusi näyttelyosio Classic Car Show toteutetaan yhteistyössä Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto – SAHK ry:n kanssa! Näyttelyssä esillä hienoimmat klassikko-autot, moninaiset mobilisti-kerhot ja alan edustajat. Upea lisä jo ennestään kattavaan näyttelykokonaisuuteen.

Toinen uusi näyttelyosio on Custom Truck Show. Custom Truck Show´ssa nähdään hienoimmat rekat ja kuljetuskalustot. Nämä näyttävät ajoneuvot ovat todellisia tuunauksen taidonnäytteitä ja tuovat näyttelyyn suurta ja komeaa sisältöä. Jenkkirekat ja pick-upit ovat erityisesti yleisömme nuorison ja lasten suosiossa.

Jo paikkansa näyttelykokonaisuudessa vakiinnuttanut Tuning Car Show kerää mestoille makeimmat euro- ja japsilaitteet, autohifin ja skenen siisteimmät kerhot. Tuning Car Show’ssa voi nauttia harkitun räätälöinnin, tarkan suunnittelun ja tuhansien käsityötyötuntien tuloksena syntyneistä sporttisista, moderneista ja ainutlaatuisista autokaunottarista.

MC Heaven on jokaisen moottoripyöräfanin maanpäällinen taivas, jonka antia ovat valtakunnan kauneimmat, tehokkaimmat ja uljaimmat uniikit moottoripyörät monilta eri vuosikymmeniltä. MC Heaven tyydyttää vaativammankin prätkäfanin toiveet ja nähtävillä on kalustoa laidasta laitaan.

Motorsport 2019 -näyttely on alansa paras kohtaamispaikka moottoriurheilun parissa toimiville yhteisöille, eri lajien kilpailijoille, ammattilaisille ja harrastajille sekä moottoriurheilusta ja harrasteajoneuvoista kiinnostuneelle yleisölle. Esillä eri lajien edustajia, ratalajeista driftingiin ja dragracingistä eMotorsporttiin!

It´s only motorsport, but we love it!

Media & median akkreditoituminen

https://www.fhra.fi/americancarshow/ilmoittautuminen/

https://www.fhra.fi/americancarshow/media/

Viime vuoden näyttelytunnelmia YouTubessa:

https://youtu.be/ndIDzgmzzfM

Liput:

Ennakkoon:

Päivälippu, 16-vuotiaasta alkaen 25€
Päivälippu, 7-15-vuotiaat 15€
Kokoaikaranneke 35€
Lapset alle 7v. ilmaiseksi

Ovelta:

Päivälippu, 16-vuotiaasta alkaen 29€
Päivälippu, 7-15-vuotiaat 19€
Kokoaikaranneke 39€
Lapset alle 7v. ilmaiseksi.

Ennakkoliput myy Tiketti ja Messukeskus

Lisätiedot:

Finnish Hot Rod Association FHRA ry
Helsinki-Malmin lentoasema
00700 Helsinki

Puhelin: 0207 430 750
sähköposti: info@fhra.fi

American Car Show verkossa:

www.fhra.fi

https://www.facebook.com/fhrary

https://www.facebook.com/americancarshow

https://twitter.com/FHRAry

http://instagram.com/fhrary/

https://www.instagram.com/americancarshow_official/

Yhteystiedot:

Leo Laurell (toiminnanjohtaja) leo.laurell@fhra.fi p. 0207 430 751

Kaisa Lökfors (tiedotus, media ja markkinointi) kaisa.lokfors@fhra.fi p. 0207 430 752

Tea Westerlun (talous, laskutus ja muut hallinnolliset asiat) tea.westerlund@fhrafi  p. 0207 430 754

Martti Luoso (näyttelypäällikkö) martti.luoso@fhra.fi p. 0207 430 753

Olette erittäin tervetulleet näyttelyymme!