Loading Events

« All Events

  • This event has passed.

FHRA:n Kerhojen kokous

01.04.2018 / 15.00 - 18.00

Kokouksen tarkoitus on vuorovaikutuksessa FHRA:n jäsenkerhojen ja muiden kerhojen edustajien kanssa pohtia FHRA:n tulevaisuuden toimintamallia ja tehtäviä koko harrasteajoneuvokerhokentän liittona. Kerromme myös, mitä FHRA on tehnyt ja jaamme arvokasta tietoa yleisesti kerho- ja liittotoiminnasta.
Mielestämme Suomi tarvitsee toimijan, joka toimii kerhojen liittona ja pyrkii edesauttamaan kaikin mahdollisin tavoin ajoneuvoharrastamista sen eri muodoissa. Hajanainen harrastajaryhmä ei pysty vaikuttamaan tulevaisuudessa tehtäviin päätöksiin, jotka tuntuvat pääsääntöisesti hankaloittavan harrastustamme.
Millään järjestöllä ei ole niin pitkää ja laajamittaista toimintaa alalla kuin FHRA:lla, niinpä FHRA on päättänyt pyytää kerhoja antamaan sille toiveita ja suuntaviivoja, joita sen tulee pyrkiä täyttämään ja seuraamaan.
Pidäthän siis huolen, että myös sinun kerhosi on edustettuna tässä kokouksessa.
Pekka Vaisto tulee esittelemään tämän hetken Harrasteajoneuvoja koskevat lainsäädännön kehittämisprojektit.
Tilaisuudessa kerhoillekin tärkeää tietoa EU:n tietosuoja-asetuksesta. Luennon pääaiheena siis kuinka kerhojen tulee ottaa asetus huomioon. Paikalla myös St1:n edustaja kertomassa uusista jäsenkorttimahdollisuuksista kerhoille ja yhdistyksille.
Aika:
Sunnuntai 1.4.2018 klo 15:00.
Paikka:
Messukeskus, kokoustila 103 A, Messuaukio 1, 00520 HELSINKI
 
Tervetuloa,
 
Leo Laurell
Toiminnanjohtaja
 
Lasse Koskinen
Johtoryhmän puheenjohtaja
 
Valmistaudu tulevaan muutokseen:
Organisaatioilta edellytetään toimivaa tietoturvaa, kun EU:n uutta tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa täysimääräisenä toukokuussa 2018.
 
Tietosuoja- ja turva-asioiden saattaminen EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämälle tasolle ei ole vähäpätöinen muutosprosessi ja se koskee aivan jokaista yhdistystäkin. Järjestelmähankkeissa kannattaa valmistautua uusiin määräyksiin jo nyt, sillä niiden edellyttämien ominaisuuksien ja tietoturvan rakentaminen jälkikäteen järjestelmiin on vaikeaa ja aiheuttaa turhia kustannuksia.
 
Euroopan unionin tietosuojalainsäädäntö uudistui, kun yleinen tietosuoja-asetus tuli voimaan 24. toukokuuta 2016. Tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa siirtymäajan jälkeen 25. toukokuuta 2018 alkaen, jolloin henkilötietojen käsittelyn on oltava tietosuoja-asetuksen mukaista.
 
Koulutuksessamme kuulet selkein esimerkein, mihin uutta asetusta tarvitaan ja mitkä ovat ne työkalut, joilla ihmiset voivat kontrolloida henkilötietojaan, joiden suojaaminen on yksi Euroopan unionin perusoikeuksista. Tule kuulemaan, miten lähteä liikkeelle ja mitä asioita uuden tietosuoja-asetuksen suhteen pitää huomioida. Varaudu tulevaan ja päivitä organisaatiosi henkilötietojen käsittely tasolle, joka vastaa tulevia tietosuojavaatimuksia.
 
– Mitä tietosuoja-asetus tarkoittaa yhdistystoiminnan kannalta?
– Minkälaisia toimia asetus edellyttää organisaatiolta?
– Miten asetus muuttaa henkilötietojen käsittelyä verrattuna nykylainsäädäntöön?
– Mitä haasteita asetus tuo tietojärjestelmille?
 
Yksityisyydensuojan ja yhdistysten tietosuojavelvoitteiden kannalta kyseessä on poikkeuksellisesti asetus eikä direktiivi. Siten se vaikuttaa suoraan kaikkiin yhdistyksiin ja yhteisöihin, jotka toiminnassaan käsittelevät henkilötietoja. Tietosuoja-asetuksella kumotaan nykyinen EU:n henkilötietodirektiivi ja asetusta sovelletaan Suomessa sellaisenaan.
 
Asetuksen velvoitteiden noudattamista tuetaan tehokkaalla täytäntöönpanolla: asetuksessa on säädetty henkilötietolakia tiukemmat seuraamukset asetuksen vastaisesta henkilötietojen käsittelystä. Valvontaviranomainen voi esimerkiksi määrätä henkilötietojen käsittelyyn liittyviä korjaavia toimenpiteitä ja merkittäviä hallinnollisia sakkoja.
 
Kenelle:
Koulutus sopii erityisesti kerhoissa ja yhdistyksissä tietosuojaan liittyviä tehtäviä hoitaville. Kerhoilla ja yhdistyksillä on yleensä jäsenrekisteri, joka pitää olla asetuksen mukainen. Koulutus on suunnattu juuri kerhojen ja yhdistysten asiat edellä.
 
Kouluttaja:
Koulutuksen asiantuntijana toimii hallinnolliseen tietoturvaan erikoistuneen Fordione Oy:n Jari Hyppönen, jonka ydinosaamista ovat tietoturva, tietosuoja ja riskienhallinta.
linkedin.com/in/jari-hypponen

Details

Date:
01.04.2018
Time:
15.00 - 18.00
Event Category:

Organizer

FHRA ry
View Organizer Website

Venue

Helsingin Messukeskus
Messuaukio 1
Helsinki, 00520 Suomi
+ Google Map