Erityyppiset ja -tehoiset ajoneuvot jaetaan eri ryhmiin tasapuolisen kilpailuttamisen aikaan saamiseksi.


 

AUTOT

Junior Stock (JR/S), Junior Modified (JR/MB) ja Junior Modified (JR/M) -ryhmissä kilpailevat nuoret kuljettajat. Ajoneuvoissa käytetään Briggs & Strattonin nelitahtisia moottoreita tai tuohon samaiseen moottoriin pohjautuvia billet metanoli moottoreita. Junior Stock -kilpailijoiden ikä on 8 – 18 vuotta ja käytössä on 12.90 sekunnin ryhmäindeksi. Junior Modified MB -kilpailijoiden ikä on 10 – 18 vuotta 8.90 sekunnin ryhmäindeksi. Junior Modified M -kilpailijoiden ikä on 12 – 18 vuotta 7.90 sekunnin ryhmäindeksi. Aika-ajojen paremmuus ratkaistaan reaktioilla, joka ratkaisee järjestyksen pudotusajokisaan. Pudotuskisassa ajetaan brackettina, itse laaditun dial-in-ajan (tavoiteaika) turvin, kuten ET-ryhmissä. Junioriryhmien kilpailumatka on 1/8 -maili eli 201 metriä.

Original Street – Autojen tulee täyttää katuliikenteeseen vaadittavat tekniset asiat, katsastusta katuliikenteeseen ei kuitenkaan vaadita. Autojen tulee olla yleiseen myyntiin tarkoitettuja ja tehdasvalmisteisia. OS -ryhmän autot eivät kuitenkaan saa kulkea neljännes-mailin matkaa nopeammin kuin 8.50 sekuntia.

Sportsman ET / Pro ET – ET-racingissa keskitytään kahteen asiaan: turvavarusteisiin ja kaasun pohjaan painamiseen! Kilpa-autoksi käy mikä tahansa korimalli: doorslammer, altered, funny car tai dragster. Tekniikkana voi olla lähes mitä tahansa nelosturboista metanolikaseihin. Lajitteluissa haetaan täysillä dial-in -aikaa (tavoiteaika) pudotuskisaa varten. Pudotuskisa ajetaan bracket racingina, jolloin hitaampi auto saa tasoitusta. Sportsman ET ja Pro ET ajetaan yhdistettynä aikaikkunalla 9.00 – 19.99 sekuntia.

Super Pro ET -ryhmässä dial-in -aika (tavoiteaika) pitää olla 6.00 – 8.99 sekunnin välillä. SPET -ryhmässä säännöt mahdollistavat siis tasaisen kilvanajon erilaisella kalustolla ja aina täysillä.

Stock/Super Stock -ryhmässä on yhdistetty kaksi ryhmää, Stock- ja Super Stock -ryhmät. Lajitteluissa vedetään täysillä ja haetaan ennätyksiä sekä dial-in -aikaa (tavoiteaika) pudotuskisaa varten. Pudotuskisa ajetaan bracket racingina, jolloin hitaampi auto saa tasoitusta ja ovat laskennallisesti yhtä aikaa maalissa. Tasaisuuden vuoksi reaktioajat ovat erityisen merkittävässä osassa ja siksi myös kokemus on valttia. Stock- ja Super Stock -kilpurit perustuvat tuotantoautoihin ja virittäminen on hyvin rajattua.

Pro Street -ryhmän autot voidaan virittää melko vapaasti eikä katsastus-ta katuliikenteeseen ei vaadita. Autot eivät kuitenkaan saa kulkea neljännesmailin matkaa nopeammin kuin 7.60 sekuntia. Yli 1000-hevosvoimaiset monsterimoottorit eivät ole harvinaisia. Tasoituksia ei ole – kumpi on ensin maalissa, on voittaja.

Top Street -ryhmän autojen tulee täyttää katuliikenteeseen vaadittavat tekniset asiat, katsastusta katuliikenteeseen ei kuitenkaan vaadita. Autojen tulee olla yleiseen myyntiin tarkoitettu-ja ja tehdasvalmisteisia. TS-ryhmässä ei ole aikarajaa.

Top Doorslammer on nimensä mukaan tarkoitettu tehokkaille oviautoille. Kilpailumatka on TD-ryhmässä muista poiketen 1/8-maili. Näissä autois-
sa polttoaineena käytetään pääsoin metanolia. Suoritusarvot ovat kahdeksasosamaililla parhaimmillaan alle 4 sekuntia ja yli 320 km/h. Ensimmäinen maalissa voittaa, ei tasoituksia.

No Prep -ryhmässä autot kulkevat parhaimmillaan 1/8-mailin noin viiteen sekuntiin loppunopeuden ollessa jopa 230 km/h.

Vintage Drags -ryhmään osallistutaan rennolla otteella. Tyyli, asenne sekä hauskanpito ovat aikaa ja loppunopeutta tärkeämpiä. Kilpureiden tarkoitus on tuoda ajoneuvojen harrastusta historiallisesta kulmasta tunnetuksi.

 

MOOTTORIPYÖRÄT

Junior Bike -ryhmä on nimensä mukaisesti tarkoitettu 8 – 18 -vuotiaille. JB-ryhmän kilpailumatka on 1/8 -maili eli 201 metriä. Jotta meno ei yltyisi hallitsemattomaksi, erilaisia kuljettajan ikään perustuvia aika- ja moottorirajoituksia on asetettu hillitsemään nopeuksia. Wheelie barsit ovat pakolliset turvallisuussyistä.

ET Bike -ryhmässä ei ole juuri teknisesti rajoituksia, ryhmässä yritetään ajaa mahdollisimman lähelle itse asettamaansa dial in -aikaa (tavoiteaikaa), joka voi olla 9 – 14 sekunnin väliltä. Tulos määräytyy sen mukaan, kuka on päässyt lähimmäksi asettamaansa indeksiä, kuitenkaan alittamatta sitä.

Super Comp Bike -ryhmässä moottorin koko sekä sylinterimäärä on vapaa ja ilokaasu, ahtaminen, ulkopuolinen käynnistyslaitteisto sekä wheelie bars sallittu.

Pro Comp Bike -ryhmässä moottorin koko sekä sylinterimäärä on vapaa ja ilokaasu, ahtaminen, ulkopuolinen käynnistyslaitteista sekä wheelie bars sallittu. Ryhmässä on kiinteä 7.50 sekunnin indeksi.

Funny Bike -ryhmässä pyörien rakentelu on hyvin vapaata. Polttoaineena bensiini ja metanoli, vapaasti hengittävissä moottoreissa myös nitrometaani sallittu. Ahdettujen moottorien maksi-mikoko on 2500 cc ja vapaasti hengittävien 3278 cc. Myös ilokaasu/turbo-yhdistelmät ovat sallittuja. Euroopan nopeimmat ajavat alle 6.5 sekunnin aikoja loppunopeuden ollessa yli 370 km/h.

 

PRO-NÄYTÖSRYHMÄT

Top Methanol Funny Car -ryhmän autojen ulkonäkö voi pettää, sillä metanolimoottoreissa on tehoa yli 3000 hv ja autot kiihtyvät nollasta sataan reilusti alle sekunnissa.

Top Methanol Dragster -ryhmän autoissa polttoaineena käytetään metanolia. Suoritusarvot ovat neljäsosa-maililla parhaimmillaan 5,1 sekuntia ja 450 km/h.

Super Twin Bike -ryhmä on kaksisylinterisille Top Fuel -pyörille. Moottori saa olla 1700 cc ahdettuna käytettäessä 100 % nitrometaania, 2000 cc ahdettuna käytettäessä 90 % nitrometaania yhdessä metanolin kanssa ja vapaasti hengittävänä 3278 cc kokoinen käytettäessä 100 % nitrometaania. Pyörät kulkevat parhaimmillaan alle 7 sekunnin aikoja ja loppunopeudet ovat 350 km/h.

Top Fuel Bike -ryhmä on tarkoitettu neljäsylinterisille pyörille. Moottori saa olla 1700 cc ahdettuna ja 3278 cc vapaasti hengittävänä. Polttoaineena sallitaan nitrometaani. Euroopan nopeimmat ajavat alle 6 sekunnin aikoja.