Suomen vanhin harrasteautolehti V8-Magazine 40 vuotta

Tiedote 5.12.2018

Suomen vanhin harrasteautolehti V8-Magazine 40 vuotta

SUURI JUHLANUMERO ON ILMESTYNYT

 Vuonna 1978 perustettu jenkkiautolehti V8-Magazine täytti tänä vuonna 40 vuotta. Fokus Media Finlandin kustantama Veekasi on pitänyt vahvan asemansa hot rod -harrastajien ykköslehtenä.

Suomen vanhin harrasteautolehti V8-Magazine juhlii 40 vuoden ikää. Lehden perustivat vuonna 1978 jenkkiautoharrastajat Riitta ja Berndt Ekman yhdessä Kim Petterssonin kanssa. Vuodesta 2014 lehteä on kustantanut Fokus Media Finland. Jo 24 vuotta päätoimittajana toiminut Jarmo Markkanen istuu yhä Veekasin ratin takana.

”Olen koko ikäni touhunnut tavalla tai toisella jenkkiautojen parissa. Mikäpä sen ihanteellisempaa kuin pystyä yhdistämään harrastus ja työ”, sanoo päätoimittaja Jarmo Markkanen unelmaroolistaan.

Amerikkalaisista autoista ja niiden rakentelusta kertova Veekasi on maamme ensimmäinen hot rod -lehti, aihealueen pioneeri. Jenkkiautoilu on muuttanut muotoaan vuosikymmenien kuluessa ja siihen alkuaikoina liitetty raggarimaine on jäänyt historiaan. Nykyään roddaus on arvostettu autojenrakenteluharrastus ikään, sukupuoleen ja asemaan katsomatta. Amerikkalaisia autoja näkyy niin kesäliikenteessä kuin sadoissa tapahtumissa ympäri maata. Aikaa ja hikeä tinkimättä rakennettujen autojen viimeistelytaso on maailman luokkaa.

V8-Magazine on ollut aina jenkkiautoharrastuksen suurin sanansaattaja. Kilpailijoita vuosien varrella on nähty runsaasti, mutta Veekasi on säilyttänyt suvereenisti asemansa jenkkiautolehtien ykkösenä. V8-Magazinen kultainen ohjenuora lehdenteossa on ”harrastajalta harrastajalle”, mikä pätee edelleen tänä päivänä.

”Veekasilla on aina ollut uskomaton taito yhdistää jenkkiautofiilikset, perinne, tekniikka ja tieto. Samoihin kansiin mahtuvat autoesittelyt, rakentaminen, tapahtumat meiltä ja muualta sekä tietysti itse tekijät ja heidän tarinansa autojen takana. Käsillä tekemisen arvostus on vahvasti läsnä lehdessä. V8-Magazine tarjoaa harrastuksen ydinsisältöä, mitä ei netistä löydy”, Markkanen sanoo ja kiteyttää: ”Jenkkiautot ja niiden rakentelu on enemmän kuin ohimenevä harrastus. Se on elämäntapa, joka siirtyy isältä pojalle.”

V8-Magazine ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa.

Juhlanumero täynnä nostalgiaa

Vuonna 1978 ilmestyneessä ensimmäisessä Veekasissa oli vaatimattomat 40 sivua ja ajalle tyypillisesti valtaosa mustavalkoisia, värisivuja oli vain kahdeksan. Ajan kuluessa väritekniikka kehittyi ja painohinnat halpenivat. Tänä päivänä on itsestään selvää, että lehdet ovat kokonaan värillisiä

V8-Magazinen 40-vuotisjuhlanumero ilmestyi 5.12. Liimaselkäinen, 100-sivuinen Veekasi on kiehtova aikakapseli menneeseen ja teema-artikkelit peilaavat niin harrastuksen kuin myös lehden muutosta.

Poimintoja V8-Magazinen 40 v. juhlanumeron sisällöstä:

  • Ensimmäisen numeron V8 1/78 keskiaukeaman auto esittelyssä! 1966 Oldsmobile Cutlass F-85 voi hyvin vielä 40 vuoden jälkeenkin. Väri ja tekniikka ovat vaihtuneet, mutta sama tunnistettava lookki on säilynyt, kiitos Timo Pakarin.
  • Jorkan Ex- Corvette. Mäkisen Jorman Corvette oli Hangon katuautokisan kunkkuja 80-luvun alussa 12 sekunnin ajoilla.  Veli-Pekka Kiiski omistaa palan katuautohistoriaa ja on kunnostanut auton huolellisesti.
  • 1966 Rambler American Convertible on iso pala pohjoismaista kustom-kulttuuria. Ruotsalainen Sven Hansson rakensi 70-luvun lopulla tyrmäävän Rämpylän, jonka candy-flake -maalatussa maskissa pyöri auton vanne! Lowrider on tänään Veekasin avustajan Kai Salmion hellässä huomassa.
  • Lukijat muistelevat. Riemastuttavia jenkkiautotarinoita harrastuksen ja Veekasin juurilta.
  • Päätoimittajan tarinassa Jarmo Markkanen kertoo, kuinka 40 vuotta täyttänyt hottentottitoimittajan ura alkoi ja on jatkunut tähän päivään.

Lisätiedot:

Päätoimittaja Jarmo Markkanen, V8-Magazine

+358 400 454 961

jarmo.markkanen@fokusmedia.fi