Uusimmat uutiset

Muutoksia FHRA:n kevään tapahtumiin!

FHRA:n johtoryhmä kokoontui eilen ja tekivät muuttuneessa tilanteessa ratkaisuja FHRA:n kevään tapahtumiin. Nopeasti ratkottu American Car Show 2020 -tapahtuman siirto ei ollut ainoa ratkottava asia.

FHRA:n johtoryhmä päätti, että FHRA ry:n sääntömääräinen kevät kokous siirretään myöhempään ajankohtaan. Uusi aika ja paikka ilmoitetaan pian!

Hallituksen antaman suosituksen mukaisesti Aluehallintovirastot tulevat tänään määräämään kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat peruttaviksi. Annetun suosituksen mukaisesti myös AKK-Motorsport ry:n alaiset kilpailut perutaan 31.5. asti henkilömäärästä riippumatta. Myös SML:n kanta on selkeä. SML kertoo tiedotteessaan seuraavansa Valtioneuvoston ohjeistusta.

Koronaepidemian aiheuttamassa tilanteessa myös FHRA joutuu siirtämään toukokuulle suunnittelemat kilpailut ja tapahtumat. Kiivas uudelleenjärjestely on käynnissä kaikkien toukokuulle suunniteltujen tapahtumien kanssa ja selvitämme korvaavat ajat ja paikat mahdollisimman pian.

FHRA tapahtumajärjestäjänä on ennennäkemättömän tilanteen edessä ja seuraamme tilannette tiiviisti. Toivomme kaikilta tahoilta ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. FHRA noudattaa myös Valtioneuvoston ohjeistusta sekä Aluehallintoviraston määräyksiä.

Lue Valtioneuvoston ohjeistus TÄÄLTÄ!

Google+