Kiihdytysajon suomenmestarit ratkottiin Kauhavalla viikonloppuna!

Jere Rantaniemi

Tiedote 6.9. 2020 JULKAISUVAPAA

FHRA drag race kauden finaalikisa, FHRA Finals ajettiin LSK Business Parkissa 5.-6.9.2020. Syksyn ollessa jo ovella, oli säätiedotukset ennen kisaviikonloppua kovin syksyiset. Kilpailua edeltävä perjantain testipäivänä päästiin kuitenkin ajamaan useampi rundi. Rata oli saatu hyvään kuntoon, mutta kylmä sää piti radan kylmänä, joten edellisen kisan huippulukemia ei vielä nähty. Kova sade pilasi testipäivän ajoja urakalla ja yö oli myös sateinen ja kolea.

Lauantain lajittelupäivä oli sateen vuoksi katkonainen. FHRA:n rataryhmä joutui kahteen otteeseen tekemään täyden kuivauksen. Epävakaisesta säästä huolimatta saimme nauttia huippuajoista ja reippaasta kilvanajosta. Kaikkiaan saimme ajettua kolme kokonaista lajittelukierrosta.

Lauantaina pidimme hiljaisen hetken tapaturmassa menehtyneen Sami Mannermaan muistolle. Sami oli paikallinen yrittäjä ja suuri apu, kun Kauhavan rataa alettiin rakentaa ja hän on avustanut FHRA:ta kisatouhuissa paljon. FHRA ottaa osaa omaisten suruun.

Kuva: Keijo Tuomela

Kilpailujohto päätti aloittaa sunnuntain jo kymmeneltä sadeuhkan vuoksi. Päivä aloitettiin suoraan pudotusajoilla, koska säätiedotus lupasi sadekuuroja. Eliminaatiot ajettiin hyvään tahtiin ja finaalitauon jälkeen ehdittiin ajaa junnuryhmät ja Street Bike-ryhmän finaalit. Street Bike -lähdössä voiton vienyt Juha Erälähde valitettavasti kaatui maalissa. Erälähde on kuitenkin kunnossa hyvien varusteiden ansiosta.

Finaalikierroksen katkaisi pian kaatumisen jälkeen kova sadekuuro. Onneksemme tuuli vei sadepilvet pois ja auringon ja FHRA:n suihkumoottorilla varustetulla kuivurin ansiosta, rata saatiin taas ajokuntoon reilussa tunnissa. Finaalit jatkuivat vauhdikkaasti uusien sateiden jo siintäessä taivaanrannassa.

Erittäin vaikea korona-kausi saatiin kuitenkin ajettua kolmella kilpailulla ja meillä on poikkeusvuodellekin suomenmestarit! Kauhavan rata tuotti taas uusi ennätyksiä. Kuskien omat ennätykset paukkuivat monissa ryhmissä ja Ollikaisen Juha uusi taas Suomen ennätysajan, ja Jere Rantaniemi ajoi Top doorslammer-ryhmän suomen ennätysajan! Tarkempia aikoja löytyy keskustelupalstaltamme: https://www.fhra.fi/keskustelu/threads/fhra-finals-5-6-9-2020.1285/#post-12316

Valtava kiitos FHRA Crew ja lukuisat vapaaehtoiset, jotka auttoivat tapahtuman läpiviennissä! Kiitos Kilpailijat, LSK Business Park ja kaikki yhteistyökumppanit.

FHRA livestream taltioi viikonlopun kilpailun. Katso tallenne täältä: https://livestream.com/fhra

Kauden finaalikilpailun pisteet kiihdytysajossa on nyt jaettu. Pistetilanne päivittyy pian verkkosivuillamme.

Lopulliset SM-pisteet löytyvät täältä: https://www.fhra.fi/drag-racing/sm-pisteet/

Seuraavaksi tapahtuu Malmilla! Malmi Show & Go Power Festival. Katukiihdyttelyä, näyttely ja kaikkea kivaa! Tervetuloa!

Mikko Rajaniemi

FHRA Finals 2020 tulokset:

Autot

Junior Dragster

  1. Kaapo Lehtonen, Palojoki
  2. Minna Riekkinen, Ruuhimäki

Pro ET

  1. Rasmus Koivula, Vantaa
  2. Lotta Remahl, Klaukkala

Super Pro ET

  1. Jannne Söderqvist, Pori
  2. Emilia Tekoniemi,

Real Street

  1. Kenneth, Mattfolk, Kristiinankaupunki
  2. Rauli Rautio, Lappeenranta

Top Street

  1. Pauli Kuki, Nivala
  2. Timo Erhomäki, Jyväskylä

Stock/Super Stock

  1. Iiro Mikkola, Mäntsälä
  2. Sami Toppari, Koskenkorva

Pro Street

  1. Ossi Oikarinen, Lahti
  2. Seppo Raussi, Vantaa

Top Doorslammer

  1. Jere Rantaniemi, Forssa
  2. Jaakko Lauhasmaa, Seinäjoki

Moottoripyörät

Junior Bike

  1. Eemeli Helkkala, Nousiainen
  2. Heta Katila, Seinäjoki

Street Bike

  1. Juha Erälähde, Helsinki
  2. Miika Aaltonen

Super Gas Bike

  1. Juha Komulainen, Kerava
  2. Jani Heikkonen, Valkeala

Super Comp Bike

  1. Mikko Salmela, Rovaniemi
  2. Piia Korhonen, Saarenkylä

Pro Harley

  1. Emmi Nordman. Helsinki
  2. Martti Mäki-Jouppila

Funnybike

  1. Juha Ollikainen, Saarenkylä
  2. Kari Rautanen, Espoo

Super Street Bike

  1. Vesa Ruhanen, Taivalsalo
  2. Ida Zetterström, Jomala

Top Fuel Bike

  1. Mikko Rajaniemi, Alavieska
  2. Samu Kemppainen, Vantaa

Kiihdytysajoissa ajetaan parilähtöjä loppuun saakka. joten jäljelle jää vain voittaja (1) ja toisena tullut runnerup (2)

Drag racing on parasta paikan päällä!

Junior Bike 1. Eemeli Helkkala, Nousiainen 2. Heta Katila, Seinäjoki
Junior Dragster 1. Kaapo Lehtonen, Palojoki 2. Minna Riekkinen, Ruuhimäki
Street Bike 1. Juha Erälähde, Helsinki (Kuvassa Jouni Erälähde) 2. Miika Aaltonen
Super Gas Bike 1. Juha Komulainen, Kerava 2. Jani Heikkonen, Valkeala
Super Comp Bike 1. Mikko Salmela, Rovaniemi 2. Piia Korhonen, Saarenkylä
Pro Harley 1. Emmi Nordman. Helsinki 2. Martti Mäki-Jouppila
Pro ET 1. Rasmus Koivula, Vantaa 2. Lotta Remahl, Klaukkala
Real Street 1. Kenneth, Mattfolk, Kristiinankaupunki (Kuvassa) 2. Rauli Rautio, Lappeenranta
Top Street 1. Pauli Kuki, Nivala 2. Timo Erhomäki, Jyväskylä
Super Pro ET 1. Jannne Söderqvist, Pori 2. Emilia Tekoniemi
Pro Street 1. Ossi Oikarinen, Lahti 2. Seppo Raussi, Vantaa
Stock/Super Stock 1. Iiro Mikkola, Mäntsälä 2. Sami Toppari, Koskenkorva
Top Doorslammer 1. Jere Rantaniemi, Forssa 2. Jaakko Lauhasmaa, Seinäjoki
Funnybike 1. Juha Ollikainen, Saarenkylä 2. Kari Rautanen, Espoo
Super Street Bike 1. Vesa Ruhanen, Taivalsalo 2. Ida Zetterström, Jomala
Junior Dragster: Kaapo Lehtonen
Junior Bike: Eemeli Helkkala
Pro ET: Rasmus Koivula
Pro Street: Ossi Oikarinen
Street Bike: Juha Erälähde
Funnybike: Juha Ollikainen
Top Fuel Bike: Mikko Rajaniemi
Super Pro ET: Janne Söderqvist
Super Gas Bike: Juha Komulainen
Super Comp Bike: Mikko Salmela
Pro Harley: Emmi Nordman
Top Street: Pauli Kuki
Real Street: Kenneth, Mattfolk
Stock/Super Stock: Iiro Mikkola
Top Doorslammer: Jere Rantaniemi

Teksti: FHRA tiedotus

Kuvat: TMu Photography https://www.facebook.com/TMuPhotography