Johtoryhmän kokous 26.2.2015

fhra.fi -sivustoa uusitaan ja sivustolle tulee mm. keskustelupalsta, jolla ylläpidetään ajankohtaista keskustelua ja tiedottamista. Keskusteltiin myös mahdollisuudesta julkaista sähköistä jäsenlehteä tässä ympäristössä.

Tarkenettiin puutteellista ilmoitusmuotoa suoraan Fhra:lta jäsenille tulevista jäseneduista:

Taloudellisesta tilanteesta ja jäsenetujen käyttöasteesta verrattuna niistä aiheutuviin markkinointi yms. kustannuksiin johtuen kaudelle 2015 on jouduttu tarkistamaan jäsenetuja.

Teemme voimakkaasti töitä jäsenistömme eteen saadaksemme heille kattavammat jäsenedut yhteistyökuvioiden kautta. Näistä muutamia onkin saatu paranettua ja uusia on tulossa.

Kaudella 2015 American Car Shown yhteydessä järjestettävään kevätkokoukseen sunnuntaina osallistuvat jäsenemme voivat edelleenkin kokouksen jälkeen tututustua näyttelyyn veloituksetta.

Nitro nationals 2015 tapahtuman erittäin suuresta kulurakenteesta johtuen pyritään paikan päällä tekemään jäsenille tarjouksia yhteistyökumppaneiden kanssa. Näin ollen suoraa alennulippua tapahtumaan ei ole, vaan kattaaksemme tapahtuman kulut sekä myös mm. ohjelmatarjontaa parantamalla voidaan myös jäsenistön viihtyvyyttä parantaa ja näin tarjota vielä laadukkaampia tapahtumia jatkossa.
Tähän tapahtumaan anettavien erikoisen suurten alennusten antaminen on estänyt osittain tapahtuman kehittymistä mm. ohjelmatarjonnan osalta.

Muiden 2015 SM kisojen osalta jäsenkorttia esittämällä Fhra:n jäsenen etu pääsymaksusta paikan päältä on -50%

FHRA ry:n sääntömääräinen kevätkokous päätettiin järjestää 5.4.2015 klo 12.00 Messukeskuksessa. Kokoukseen osallistujat pääsevät kokouksen jälkeen vapaasti American Car Show -näyttelyyn.
Tiimit saavat hankkia kutsukortteja kilpailuihin 50%:n alennuksella.
Seuraava kokous on 12.3.2015.