FHRA:n viralliset testipäivät Kauhavalla kesäkuun viimeisenä viikonloppuna!

Kuva: Santeri Ampuja, https://motorsport.kuvat.fi/

Koronakriisi pisti koko kauden ja sen aloittamisen uudelle mallille. FHRA:n johtoryhmä on tavannut lähes viikoittain kriisin alettua ja seurannut tilanteen kehittymistä jatkuvasti. Nyt kun rajoitteita on alettu purkaa, on aika ruveta hommiin ja järjestämään tapahtumia. Aloitamme testaamalla Kauhavalla.

FHRA johtoryhmä on päättänyt, että järjestämme kolmen päivän testitilaisuuden Kauhavalla kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Tiimeillä on mahdollisuus tulla testaamaan joko kaikkina päivinä tai vain joinain päivänä, omien tarpeittensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Testipäivät alkavat torstaina 25.6. jatkuvat perjantaina 26.6. Lauantai 27.6. on välipäivä, jolloin ei testata. Testit jatkuvat sunnuntaina 28.6. Lauantaina voi olla varikolla, mutta voimassa on varikkohiljaisuus klo. 12.00 alkaen jatkuen sunnuntaiaamuun. Jotta tapahtuma järjestetään, pitää koko tapahtumaan (to, pe ja su) ilmoittautua vähintään 100 tiimiä. Tapahtuman maksimimäärä on ohjeistuksen mukaisesti 500 henkilöä/päivä. Olemme rajanneet päiväkohtaisen tiimimäärän sataan tiimiin. Samoista syistä tilaisuus on suljettu yleisöltä. Tilaisuuteen sairaana osallistuminen on ehdottomasti kielletty ja jokaisen osallistujan tulee itse huolehtia ohjeistuksen mukaisista turvaväleistä, käsideseistä ja muista hygienia-asioista.

Koronarajoitusten vuoksi joudumme myös rajoittamaan tiimien kokoa. TD-ryhmästä ylöspäin maksimissaan 6 henkeä, alemmissa ryhmissä alle maksimi 4 tiimiläistä. Osallistujien nimet tulee ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautumiset testipäiville avataan pian dragracing.eu -portaalissa. FHRA:n on tarvittaessa voitava esittää viranomaisille nimilista paikalla olijoista, joten ilmoitathan kaikki paikalle saapuvat tiimiläisesi.

Koko tilaisuuden hinnaksi on määritelty 500 € + käsittelymaksu ja päiväkohtainen hinta on 300 € + käsittelymaksu.  Huom! Päiväkohtaisella maksulla poistutaan samana iltana alueelta. Hintaan sisältyy sähkö.

Junnuille on suunnitteilla oma tapahtuma, joten tästä syystä ei pääsyä tähän tapahtumaan. (ellei vapaita paikkoja ole vähintään 10).

SM-sarjan suunnittelua jatketaan edelleen ja FHRA:n johtoryhmä tiedottaa loppukesän kilpailuista ja muista tapahtumista 16.6.2020. Olette myös tervetulleet kuulemaan FHRA:n asioita ja suunnitelmista FHRA:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen lauantaina 13.6.2020 klo. 13.00 alkaen LSK Business Parkissa, Lentokonehalli 2. Loppusuora 22, 62200 Kauhava.

Tervetuloa!