FHRA:n johtoryhmän jäsenehdokas: Arto ”Aapeli” Sorvali

FHRA:n johtokunnassa pari viime kautta. Tässä matkan varrella kerhon varapuheenjohtajan ominaisuudessa olen toiminut puheenjohtajana, kun istuva PJ. on väistynyt tehtävistään. Näiden kausien aikana olen osallistunut kaikkiin johtokunnan kokouksiin.

Kulunut vuosi on ollut vaikea, eikä ensi vuosi näytä yhtään helpommalta. Kuitenkin uskon, että tulevan kauden kilpailut ja muut tapahtumat saadaan jossain muodossa yhdessä toimimalla järjestettyä, mutta haasteita se tulee tuottamaan.

Olen itse aloittanut tämän harrastuksen mekaanikkona jo Räyskälän aikoina, toiminut sekä autojen, että moottoripyörien parissa ja jatkan edelleen.

Harrasteautoja ja moottoripyöriä minulla on kymmenkunta kappaletta.