Alastaron moottoriradalla ajettiin viimeistä kertaa isoa kovaa!

Kuva: Heikki Malinen

Koko kesän suurin ja kaunein Nitro Nationals 2018 järjestettiin Alastaron moottoriradalla 28.6.-1.7.2018. Haikean suloisin tuntein aloitettiin viimeiset kisat kiihdytysajon SM-osakilpailun 3:lla.

Sportman-ryhmät lajittelivat torstaina upean ja jopa helteisen kelin vallitessa. Rundeja ajettiin toisensa perään ja radalla näkyi tekemisen meininki.

Kuva: Santeri Ampuja

FIA Drag Racing European Championship ja EDRS Pro MC aloittivat pistejahtinsa perjantaina. Perjantaiaamu valkeni koleana ja sateisena. Sade oli alkanut jo edellisenä iltana, joten osasimme arvata, ettei Pro-kierroksia päästä aloittamaan ajallaan. Tämä luonnollisesti kiristi tunnelmia niin kilpailijoiden kuin toimitsijoidenkin keskuudessa. Iltapäivällä viimein rupesi näyttämään siltä, että pääsemme ajamaan. FHRA rataryhmä teki ponnekkaasti töitä radan kuivaamiseksi ja pääsimmekin ajamaan yhden Pro-kierroksen sään valtiaiden ollessa myönteisellä päällä.

FIA-ryhmät Top Fuel, Top Methanol, Pro Modified, Pro Stock Car saatiin ajettua hienosti loppuun! Kilpailussa riitti dramatiikkaa, sekä Janne Ahonen että Stefan Gunnarsson kärsivät rajunnäköisistä konerikoista Top Fuel-lähdöissään. Onneksi molemmat kuljettajat selvisivät tulimyrskyistään pienin haaverein.

Poikkeuksellisen kisasta teki myös se, että Jimmy Ålund voitti osakilpailun kahdessa eri ryhmässä. Näin ei ole käynyt koskaan FIA Drag Racing historiassa! Ålund vei voitot sekä Pro Stock että Pro Modified ryhmissä!

Kiihdytysajon kuninkuus-ryhmän, Top Fuelin voittajaksi ylsi tällä kertaa Suomen oma poika Timo Lehtimäki! TIL-racing vei hienon voiton kisassa ja tiimistä osattiin kertoa, että Lehtimäki voitti myös Alastaron ensimmäisen kilpailun. Mikä sen sopivampaa, kuin ottaa voitto kotiin myös viimeiseksi jäävässä kilpailussa! Onnittelut koko tiimille!

Kuva: Santeri Ampuja

FIA Drag Racing European Championship pistetilanne tällä hetkellä: http://www.dragracingeurope.eu/fiaedc/points-standings-2018/

EDRS Pro Nordic Motorcycle Championship-osakilpailussa nähtiin suuret osallistujamäärät ainakin Super Street Bike- ja Super Twin Bike-ryhmissä. Kilvanajo oli kovaa ja komeaa, vaikka perjantain sade vähensikin pro-prätkienkin ajoja.

Super Twin Bike voiton vei nuori tanskalainen Marcus Christiansen täpärästi Samu Kemppaisesta.

Super Street Bike-ryhmässä Mathias Bohlin jatkoi hienoa voittokulkuaan vieden voiton Alastarolla. Vesa Ruhanen oli hienosti toinen.

Top Fuel Motorcycle-ryhmän voiton vei Rikard Gustafsson.

Kotiyleisön edessä voiton Pro Stock Bike-ryhmässä Timo Savolainen.

EDRS Pro Nordic Motorcycle Championship pistetilanne tällä hetkellä: http://www.edrspro.com/

Ennätyksiä rikottiin useissa ryhmissä. Henkilökohtaisia parhaita napsui ja rataennätyksiä rikottiin oikein urakalla! FHRA rataryhmä ja muut toimitsijat tekivät mielettömän hienoa työtä! Kiitosta on sadellut montaa kanavaa, eikä suotta. Hieno yhdessä tekemisen meininkiä nähtiin toimitsijoiden kesken!

Ratarikoista ja sateiden tuomista harmeista suoriuduttiin ripeästi ja tehokkaasti! Aitoa tekemisen meininkiä ja hieno tapa jättää hyvästit Alastaron moottoriradalle!

Kuva: Santeri Ampuja

FHRA livestream taltioi viikonlopun kilpailun. Katso tallenne täältä: https://livestream.com/fhra

Toisen osakilpailun jälkeen SM-pistetilanne on seuraava:

2018 SM and CUP points – Cars (Updated 3.7.2018, 15:29)

2018 SM and CUP points – Bikes (Updated 1.7.2018, 20.58)

Pistetilannetta voi seurata myös jatkossa täällä: https://www.fhra.fi/drag-racing/sm-pisteet/

Kiitos kaikille hienosta kisaviikonlopusta!

FIA Drag Racing Championship round 3 Nitro Nationals 2018 tulokset:

Pro Stock Car:

  1. Jimmy Ålund, Norrkoping, Ruotsi
  2. Bengt Ljungdahl, Ingaro, Ruotsi

Pro Modied:

  1. Jimmy Ålund, Norrkoping, Ruotsi
  2. Michael Gullqvist, Hasselby, Ruotsi

Top Methanol:

  1. Timo Haberman, Langenselbold, Saksa
  2. Sandro Bellio, Houthalen, Belgia

Top Fuel:

  1. Timo Lehtimäki, Valkeakoski, Suomi
  2. Duncan Micallef, Birkirkara, Malta

EDRS Pro MC

Super Street Bike:

  1. Mathias Bohlin, Ruotsi
  2. Vesa Ruhanen, Taivassalo

Pro Stock Bike:

  1. Timo Savolainen, Ylöjärvi
  2. Thomas Lysebraate Olsen, Norja

Top Fuel Bike:

  1. Rikard Gustafsson, Ruotsi
  2. Thomas Pettersson, Ruotsi

Super Twin Bike:

  1. Marcus Christiansen, Tanska
  2. Samu Kemppainen, Korso, Suomi

Kiihdytysajon SM-osakilpailu 3 ja EDRS-sarjojen tulokset:

Autot:

Junior Dragster

  1. Alisa Ritola, Vilppula
  2. Kaapo Lehtonen, Palojoki

Sportman/Pro ET

  1. Ilkka Junnila, Pori
  2. Rasmus Koivula, Vantaa

Super Pro ET

  1. Janne Noren, Pori
  2. Pasi Malinen, Espoo

Real Street

  1. Kari Hermunen, Nummela
  2. Esa Lehto, Kausala

Top Street

  1. Pauli Junttila, Nivala
  2. Timo Suojanen, Kitinoja

Stock/Super Stock

  1. Rick McCann, Ostervala, Ruotsi
  2. Kai Suilo, Nummela

Pro Street

  1. Daniel Hallestam
  2. Ossi Oikarinen, Lahti

Competition Eliminator

  1. Viljar Mäesepp, Tallinna, Viro
  2. Mika Eloranta, Nokia

Top Doorslammer

  1. Lasse Niskavaara, Jyväskylä
  2. Jari Sokura, Voikkaa

Moottoripyörät

Junior Bike

  1. Eemeli Helkkala, Nousiainen
  2. Jaakko Miettinen, Helsinki

Street Bike

  1. Marko Erälähde, Numminen
  2. Juha Erälähde, Helsinki

Super Gas Bike

  1. Jenni Pekkarinen, Helsinki
  2. Teemu Kekola, Peräseinäjoki

Super Comp Bike

  1. Toni Suokas, Kurikka
  2. Hannu Koskela, Lammi

Pro Harley

  1. Jani Lempinen, Iittala
  2. Emmi Nordman, Helsinki

Funnybike

  1. Juha Ollikainen, Saarenkylä
  2. Sami Kallio, Saarenkylä

Kiihdytysajoissa ajetaan parilähtöjä loppuun saakka. joten jäljelle jää vain voittaja (1) ja toisena tullut runnerup (2)

Drag racing on parasta paikan päällä!

Teksti: FHRA tiedotus

Kuvat: Heikki Malinen, Santeri Ampuja ja Kirsi Kanerva

Kuva: Kirsi Kanerva