FHRA uutiset Kauhava Motor Show järjestetään 30.-31.7.2022 LSK Business Parkissa Kauhavalla

Viestiketju osiossa 'FHRA uutisia' , aloittajana FHRA tiedotus, 13.7.2022.

  1. FHRA tiedotus

    FHRA tiedotus FHRA toimisto FHRA toimitsija

    Viestejä:
    1,053
    [​IMG]

    Kauhava Motor Show järjestetään nyt toistamiseen, ajankohta tänä vuonna on 30.-31.7.2022. Tapahtuman järjestäjä on LSK Business Park, lisäsisältöä tapahtumaan tuottavat useat eri toimijat. Lippujen hinnat ovat 40€ perheeltä (2+4), 20€ aikuisilta ja 10€ lapsilta (7-17v), alle 7-vuotiaat pääsevät tapahtumaan veloituksetta maksavan aikuisen seurassa. Tapahtumaan odotetaan tänä vuonna noin 5000 kävijää ja tapahtuman on tarkoitus kasvaa ajan myötä yhdeksi suurimmista ajoneuvotapahtumista Suomessa.

    ”Suomessa on lukuisia upeita, uniikkeja harrasteajoneuvoja ja suuri määrä erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia joihin harrastajat kokoontuvat. Näissä tapahtumissa luonnollisesti käy myös lapsiperheitä, onhan valtaosa harrastajista myös itse perheellisiä, mutta ns. suuresta yleisöstä valitettavan iso osa ei ole milloinkaan vieraillut ajoneuvonäyttelyssä tai muussa ajoneuvotapahtumassa, tähän haluamme muutoksen. Harrastajien tai ammattilaisten rakentamien ajoneuvojen näkeminen on elämys jo sellaisenaan, mutta Kauhava Motor Show’ssa varsinaisen ajoneuvonäyttelyn ympärille kasattu oheisohjelma varmistaa sen, ettei kenenkään tarvitse pohtia mitä tehdä tai mihin mennä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.” Toimitusjohtaja, Mika Marjamäki, LSK Business Park

    Ajoneuvonäyttelyn lisäksi tapahtumassa on monipuolisesti muutakin ohjelmaa ja nähtävää. Suomen kiertueen keväällä LSK Business Parkista aloittanut Crazy Driver Stunt Show’n esiintyy tapahtumassa ja stunt-esitysten lisäksi onkin mahdollista päästä aidon monsteriauton kyytiin. Sunrise Cruisers järjestää tapahtuman yhteydessä kiihdytysajot lauantaina, lisäksi koko tapahtuman ajan on mahdollisuus testata junior dragsteria ja muutoinkin tutustua lajiin. Lauantain burniskisassa tehokkaat ajoneuvot laittavat renkaat savuamaan ja piirtävät asfaltille donitsin jos toisenkin. Lauantaina päätapahtuman päättää Kauhava Crusingin järjestämä ajoneuvoparaati. Kiihdytysajot jatkuvat tarvittaessa ilta kahdeksaan asti, jonka jälkeen Rokkia ja Rautaa -iltabileissä esiintyvät RelaxTrio, AT’s Roots & Ramblin’n sekä kansainvälistä uraa luova Janely. Koko tapahtuman ajan laajalta tapahtuma-alueelta löytyy monipuolisesti ohjelmaa, tekemistä ja nähtävää kaikenikäisille: pomppulinnoja, myyntikojuja ja monenmoista muuta tutustumisen arvoista nähtävää ja koettavaa. Alueella voi käydä kauppaa myös rompetorilla johon voi lunastaa myyntipaikan tai käydä tarkistamassa mitä kaikkea on muilla myynnissä. Sunnuntai startataan Crazy Drivers Stunt Show’lla, jonka jälkeen päästään jälleen rockaamaan livemusiikin tahtiin kun suosittu Pääesiintyjät valtaa lavan.

    Palkintojenjaossa palkitaan näyttelyn upeimmat ajoneuvot ja burniskisassa näyttävimmät suoritukset tehneet kumin polttajat. Kaikille tuttu Roni Back on tavattavissa Meet & Greet tilaisuudessa sunnuntaina iltapäivällä. Ajoneuvonäyttelyn lisäksi nähtävää ja näyttävää kalustoa löytyy myös harrasteparkista johon harrasteajoneuvoilla tapahtumaan saapuvat pysäköivät ajoneuvonsa ja joka rakentuu sulavasti osaksi tapahtuma-aluetta. Tapahtuma-alueen vierestä löytyvästä Lentohotellista voi varata majoituksen tai leirintäaluepaikan ja Linna-rakennuksen terassi palvelee koko tapahtuman ajan. Erilaista syötävää ja juotavaa voi ostaa lisäksi eri myyntikojuista. Hela-ravintola tuottaa alueelle maittavaa lounasta tapahtuman molempina päivinä.

    Lisätietoja antaa:

    Mika Marjamäki Toimitusjohtaja

    LSK Business Park Oy

    email. mika.marjamaki@lskbusinesspark.fi

    +358 (0)50 570 8654
     

Jaa tämä sivu