TULIPALO TOIMISTOSSA (19.01.2010)


FHRA'n toimisto on tuhoutunut tulipalossa

Vuosi 2010 ei alkanut FHRA'lla onnellisesti, päinvastoin. Sunnuntaina 17.01.2010 Kivenlahden toimistorakennuksessa syttyi tulipalo joka levisi äärimmäisen nopeasti kattoa pitkin koko talon päätyyn tuhoten lopulta koko FHRA'n toimiston ja varastotilat. Onni onnettomuudessa oli että muu osa rakennuksesta onnistuttiin pelastamaan, vaikka tietysti FHRA'n kannalta tämä ei ole kovin iloinen asia. Onneksi henkilövahingoilta säästyttiin. Pahimmin tuhoutui juuri toimistosiipi joka paloi käytännössä maan tasalle. Varastopuoli paloi katon osalta ja osa lattialla olevista tavaroista näyttäisi olevan liki vahingoittumattomia. Mutta vielä on aivan liian aikaista sanoa mikä on ehjää ja mikä on tuhoutunut. Suuri harmi tässä on että FHRA historia näyttäisi tuhoutuneen palossa melkein kokonaan.

Palo sai alkunsa samassa rakennuksessa olevasta autokorjaamosta. Ilmeisesti tulityötä tehtäessä oli tapahtunut jotain mikä sai nosturilla olleen auton syttymään liekkeihin ja tuli levisi tosi nopeasti kattorakenteisiin ja sitä kautta koko rakennukseen. Palokunta saatiin hälytettyä heti paikalle, viime kesänä uusittu palohälytysjärjestelmä toimi moitteettomasti. Mutta palon rajusta luonteesta johtuen palokunta ei pystynyt pelastamaan FHRA'n toimistoa vaan keskittyi rajaamaan tulipalon siihen osaan mikä oli liekeissä kun palokunta saapui paikalle. Erittäin ikävää on että Martti "Luppe" Luoson asunto, joka sijaitsi rakennuksen päädyssä, tuhoutui tulipalossa kokonaan, ja Luppe perheineen menetti koko kodin irtaimistoimineen. He joutuvat aloittamaan kodin rakentamisen alusta mikä on varmasti erittäin raskasta.

Kuitenkin, tämä ei ole FHRA'n loppu. Nyt on heti alettava katsomaan tulevaisuuteen, ja yritettävä selvitä siitä. Onnettomuus varmasti aiheuttaa ylimääräistä työtä FHRA'ssa, mutta uskon että meidän tiimi on valmis tekemään sen että saadaan toimintaa jatkettua. Vielä on liian aikaista sanoa mitä voidaan tehdä ja mitä ei, mutta tavoite on että koko suunniteltu kausi voidaan vielä täydellisesti läpi. Jos ei voida, niin sitten keskitytään niihin tapahtumiin mitä voidaan tehdä, ja tehdään ne niin hyvin kuin vaan mahdollista. FHRA American Car Show on ensimmäinen tapahtuma joka tulee tulipalon jälkeen. Valitettavasti tietokoneet jäivät tulipaloon, joten hikka mitä tästä tulee, on että emme välttämättä muista ketkä ovat ilmoittautuneet näyttelyyn, ja ketkä eivät. Siksi suositeltavaa on että varmistat oman osallistumisesi heti kun saamme toimisto toiminnan taas jaloilleen. Vielä ei kannata soittaa FHRA'han, meillä ei ole tilaa missä puhelimeen vastata tai edes tietokonetta mihin kirjata ilmoittautuminen. Seuraa FHRA nettiä, yritämme laittaa sinne tietoa kun olemme saaneet toimiston taas pystyyn.

Toinen päätapahtumamme, FHRA Nitro Nationals, pyritään tekemään, tapahtui mitä tahansa. Meillä on kansainväliset sitoumukset tapahtuman tekemisestä, sekä muutenkin onnistuessaan tapahtuma edistää suomalaista kiihdytysajoa loistavasti. Muista tapahtumista on vielä liian aikaista sanoa mitään, mutta kuten jo sanoin, mitään ei ole vielä peruttu. Kaikki pitää arvioida ajan kanssa, nyt turha hätäily vain aiheuttaa lisää kustannuksia. Emme ole vajoamassa veden alle, vakuutukset ovat FHRA’lla kunnossa. FHRA’lla ei ole mitään tekemistä tulipalon kanssa, me olemme tässä onnettomuuden ulkopuoleinen, kärsivä osapuoli.

Pyrimme tiedottamaan jatkosta heti kun tiedämme enemmän. Yksi ratkaiseva tekijä on millaisen linjan vakuutusyhtiö ottaa korvauksien kanssa. Sitä ennen emme voi oikein tehdä muuta kuin tuhon kartoitusta sekä tulevaisuuden suunnittelua.

Kiitos kaikille siitä tuesta ja myötätunnosta mitä olemme vastaanottaneet.


Kyllä tästä noustaan ylös, se on lupaus!

-tapsa-


---------------------------------------
Tapio Väljä
FHRA, puheenjohtaja
---------------------------------------